HYVÄT SUKULAISET!

Tämä vuosi on ollut sukuseuran toiminnassa poikkeuksellinen. Tuntui oudolta, kun emme päässeet viime kesänä tapaamaan toisiamme perinteisen sukutapaamisen merkeissä. Toivottavasti korona on saatu hallintaan ensi kesään mennessä. Jos ei niin yritetään kehitellä jotain etänä. 

Seuraavaan Roiva-lehteen ajattelimme artikkeleja sukulaistemme siirtolaisuudesta ja ulkosuomalaisuudesta. Erityisen antoisaa olisi saada teidän vierailla mailla asuvien kertomuksia. Aihetta käsitteleviä artikkeleja kuten muutakin materiaalia lehteen voi lähettää vanhaan tyyliin Aira Hotille.

Sukuseuran hallitus toivottaa teille kaikille

Levollista ja Iloista Joulua ja Antoisaa Uutta Vuotta!

Helsingin Tuomiokirkko 2020

VALOKUVAUSKILPAILU ON PÄÄTTYNYT

Taisi suomalainen vaatimattomuus iskeä sukuseuralaisiin, kun kuvia ei tullut kuin kaksi.

Osanottajien vähyyden vuoksi jätämme äänestämättä niiden paremmuudesta. Kiitämme lähettäjiä ja tunnustukseksi otamme nämä kuvat kaunistamaan seuraavaa Roiva-lehteä.

Kilpailuun osallistuneet kuvat ovat tasokkaita ja puhuttelevia. Ne tuovat pilkahduksen menneistä vuosisadoista nykyaikaan, näyttävät kuinka historia on koko ajan nähtävillä.  

Lähetelkää edelleen kuvia sukuseuran kotisivuilla j/tai lehdessä julkaistavaksi ja erilaisia sukuun liittyviä tarinoita ja jutunaiheita.

Sukuseuran hallituksen puolesta

Aira Hotti

hallituksen puheenjohtaja

MISTÄ TYKKÄÄT KOTISEUDULLASI?

Suomenlinna 2020

Vielä on hyvää aikaa tallettaa mieluisat muistot valokuviin ja osallistua kuvakilpailuun. Osallistu ja näytä muillekin, mistä tykkäät kotiseudullasi!

Oheinen kuva on Suomenlinnasta 2020.

KORONA-PANDEMIAN TAKIA EI KESÄTAPAAMISTA 2020

16.5.2020

HYVÄT SUKUSEURAN JÄSENET

Tänä vuonna emme järjestä kesätapaamista Korona-pandemian takia.
Seuran hallitus joutui tekemään tämän ikävän päätöksen, koska viruksen leviämistä ja pandemian kehitystä ei kukaan osaa ennustaa.
Yritämme ensi vuonna uudestaan.

Hyvää kesää ja pysykää terveinä!

Aira Hotti
Sukuseuran puheenjohtaja